Viime viikko meni varsin kireissä tunnelmissa. Olin kiukkuinen kuin ampiainen ja itkuinen. Itsekin säikyin omaa huonoa fiilistäni. Pinnaa kiristi sairasloman saannin vaikeus kaiken muun lisäksi. Ärh.

Reilu viikko ollaan nyt siis harjoiteltu elämään raskausajan diabeteksen kanssa. Sormenpäät hellänä piikityksistä, mutta onpahan opittu rytmittämään ruokailua ja syömään terveellisesti. Tuloksena tänään neuvolassa -1,5 kg. hah, in your face neuvolantäti!

Viime viikolla stressikynnys kyllä nousi äärimmilleen ja olo oli sellainen että perun koko homman. Ottakaa joku tää kohtu, mää en jaksa enää. En selviä ees raskaudesta, saati vauvasta. Olen ruma, lihava, raihnainen köntys joka lilluttaa lastaan sokeriliemessä. Jalkoja särkee, en pysty liikkumaan, henki ei kulje. Kasaantukoon pöly ja tiski, ei kiinnosta. En saa edes sairaslomaa kun olen niin surkea. Kuinka tuo mies mua jaksaa. Ei varmaan jaksakaan, sekin lähtee.

Mut ei se lähteny. Ja tässä ollaan edelleen. Ja babystepseillä eteenpäin. Emmää juokse enää. Enkä kävelekään kauheen paljon mut kuitenkin jotain. Ja sokeriarvot on pysyny ihan kurissa. Ei ne aina, mut pääosin. Ja kyl tuo tuolla potkii ja liikkuu ja ilmottaa et on kunnossa.