Nyt on alkanut sellainen jumppa vattassa ettei tartte enää epäillä onko siellä ketään... Aluksi outoa muljahtelua, välillä selkeitä napsahteluja. Aikas ihanaa. Tekisi mieli kaikille kertoa että minun vauva potkii!

Kun sitä loppupelissä odottaa niin yksin. Vain minä ja yksin minä tunnen ja tiedostan tämän vauvan

En enää yhtään ihmettele miksi isät tuntevat jäävänsä ulkopuolelle. Mutta kun ei tätä voi vuorotellakaan! "Sun vuki kantaa tällä viikolla".

Samoin tässä vaiheessa odotusta on muuttunut tai ainakin ei-enää- niin-vahva mielipide mitä jos.... jotain on vialla. Aluksi se oli niin selvää, ei mitään miettimistä, mutta nyt kun tuo ötökkä on niin konkreettinen niin.... en tiedä. Toivottavasti ei tarvitsekaan miettiä.

Puolessa välissä mennään ja alkaa olla viimeisiä rehkimisiä rahtihommissa. Sen verran käy vattan päälle nuo hommat et ihan oman mielenterveyden ja fyysisenkin terveyden vuoksi on parempi jättää nuo parikytä kiloset nyssäkät muille. sorge vaan työkaverit. Kohta te jo pääsette musta kuitenkin.

Josko lähtis vkonloppuna tuulettumaan. Oiskohan jo aika? Vaikka eipä sitä niin edes kaipaa. Elämään on tullut jotain muuta. Parempaa.

rv 20+3