Otsikko muistuttaa itseäni. Juu, kaukana ollaan Milla Jovovichista. Tai edes siitä oopperatätskästä. Kulkuni muistuttaa niiden leffan alkuminuuttien aikana avaruudesta tulleiden örkkien liikkumista.

Voisi sanoa olevansa todellakin raskaana. Jalkoja särkee, koko ajan väsyttää, nilkat on turvoksissa kuin vauvan jalat. Ja kun ei kuitenkaan osaa vaan olla. Väen vängällä lähtee edes vähän ulkoilemaan niin johan se kostautuu illalla kauhealla jalkapohja ja nilkkakivulla.

Kaiken huipuksi sokerit oli koholla. Kohta neuvolaan ja tutkiskellaan onko diabetesta vai muuten vaan vähän korkialla päin. Ärr.

Pinna vähän kireällä ehkä eniten just sen vuoksi kun ei oikein mitään pysty tekemään. Vaavi liikkuu välillä ihan mahdottomasti ja heti kun on hiljaisempaa, huolestuu. Niin just. Ihan vammasta. Masu on iso ja aika kiva vieläkin vaikka nukkuminen hankaloituu. Ei vielä arpia. nyt siis rv 30.

Neuvolaan siis tuomiolle.